"Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista ja perunoista, miten ne pyöristyisivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta, Niistä perhe saisi syötävää"
-Muumimamma, Muumipappa ja meri-

tiistai 18. tammikuuta 2011

Lahjoja vauvalle

Kävimme eilen katsomassa neljän päivän ikäistä siskontyttöä. On se vaan aina, niin yllättävä, kuinka pieniä vasta syntyneet ovatkaan!
Vauvalle ja vanhemmille vein lahjaksi tuunamani vauvamuistolaatikon.


Päällystin kartonkisen kodinsäilytyslaatikon vaalealla tapetilla, jota oli tapettikasissa, jonka kirpputorilta joskus ostin, on muuten ihana tapetti, voisin vetää seinäänkin jos olisi niin paljon... Laatikon koko on jotain 50x30cm, otin kunnon koon, että mahtuu paljon muistoja. Kannen somistin paperitilkuilla, Tilda-papereilla ja sen tyylisillä. Tekstin maalasin juuri hankkimillani sinkki sabluunoilla vaaleanpunaisella seinämaalilla. Loppu silaukseksi reunat saivat Puttipajan pitsillä, joka on aivan ihanaa, pitää hakea lisää sitä, kun kaikki ottamani kolme metriä meni lähes tulkoon laatikon somistukseen.
Sinkkisabloonat Villa31 nettikaupasta


Laatikkoon laitoin vaippapaketin ja ostamani vaaleanpunaisen myssyn, ruskeat karvatossut ja isälle sikareita ja energiajuomaa :). Kortiksi askartelin tälläisen 3D-nalle kortin.


Ruokaisiksi rotinoiksi tein ja vein mansikka-punaherukka hyytelöidyn valkosuklaahyytelökakun, kinkkukiusausta ja jauhelihakeittoa, ruokalahjat on minusta mitä parhaimpia tuoreille vanhemille, joilla ei välttämättä aika ja energia riitä kunnon ruuan laittoon, muistan vaan miten elämän mullistavaa oman esikoisen syntymä oli...


Sellaista tällä kertaa, toivottavasti saan askartelu nurkkani tällä viikkoa siihen kuntoon, että voisin sen täällä blogissanikin jo esitellä... :) 


         


7 kommenttia:

Purnauskis kirjoitti...

Tosi kiva idea tehdä tuollainen "selviytymispakkaus" vauvan saaneille. Tähän asti olen lahjonut selviytymispakkauksia omaan kotiin muuttaneille, ehkäpä laajennan repertuaaria:) Ja suloinen kakkukin vielä!

anrinko kirjoitti...

Mahtavaa, KIITOS tuosta kauppavinkistä!!!
Olen etsinyt juuri noita sabluunoja ja nyt ne sain. YES!!!

PiiaS kirjoitti...

Aivan ihana lahja! Tuossa on ideaa! Kaikki hyödyllisiä asioita. Todella upea kakkukin. Olet kyllä taitava!

Kirsikka... kirjoitti...

ihania lahjoja!!
ja herkullisen näköinen kakku :)

Markka kirjoitti...

Hyvät rotinat olet valmistellut. Vesi herahti kielelle kakkukuvasta, lurps.
Minulla on sinulle jotain blogissani, jos käyt kurkkaamassa...

Maija kirjoitti...

Okei, kiitos markka, täytyy ottaa tuo työn alle tässä... :)

lumikissa kirjoitti...

Voi miten ihania lahjoja tuoreille vanhemmille. Ruokalahjat on kyllä parhaita, eipä äiti tahdo jaksaa ensimäisinä päivinä kotona paljon muuta kuin keskittyä vauvaan.
Ihana blogi sinulla. Kaiken vanhan ystävänä jäänpi seurailemaan..

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...