"Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista ja perunoista, miten ne pyöristyisivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta, Niistä perhe saisi syötävää"
-Muumimamma, Muumipappa ja meri-

lauantai 21. toukokuuta 2011

Missä mennään pihalla

No eilen otin harson pois uuden kukkapenkin päältä, kun on luvattu aurinkoisempaa keliä viikonlopuksi. Harsoa taidan enää käyttää vai jos tulee kylmiä öitä, ettei hyvät daalian alut kylmety.
Edetään katoksen kulmaukselta; kuvan alareunassa on penkissä paikka Rohtosalkoruusuille, niitä en ole vielä istuttanut, toisesa reunassa kolme vihreää tupsua kuuluu daalioille. 
Suorassa reunassa on Kyläkurjenpolvet ja Jaloakileijat, seassa tummat liljat.
Penkin uloimmassa päässä kulmauksessa on Suklaakosmokset.
Siitä alaspäin kahden penkin väliin jäävää polkua reunustavat pionit. Pionien jälkeen on kylvetty tummaa Pioniunikkoa. 
Sitten on Purppuraomenapuu ja se ympärillä Jaloleinikit, niiden ja salkoruusujen väliin on kylvettynä Unikko "Lilac pom pom".


Keskellä penkkiä Suklaakoskosmosten jälkeen on Punakosmoksen taimet. Niiden jälkeen tummien pioniunikoiden ja Jaloakileijoiden väliin on kylvettynä toinen satsi "Lilac pom pom" unikkoa.
Sitten on kylvettynä Espanjanneidot omenapuun taakse ja Törmäkukat on kylvettynä Kyläkurjenpolvien taakse aina daalioille asti.


Saikohan tuosta mitään tollkua...?
Uusi purppuraomenapuu avaa pian kukkansa
Jännä nähdä miltä näyttää 2kk:n päästä, nyt näyttää vielä niin autiolta ja aneeemiselta....


Kasvihuoneellakin sain hiukan järjesteltyä paikkoja. Vielä se pitää pestä ja järjestää viljely kuntoon.
 Isommmasta kasivuoneesta haaveilen, liian pieni tämä on.
Pullokurpitsaa, pelargonioita, tuoksuherneitä, laventelia, yrttien taimia

Somisteita
Minullakin on ulkona pieni istutuspöytä, sekin on ihan sekaisin, kun siinä on hommailtu. Sitten, kun saan sen somistettua kivaan kesä asuun, niin, voin näyttää paremmin ;)
Toiveissa olisi uusista raparpereista piirakka...
Hyvää viikonloppua!


Maija

5 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Muistakkin laitta kuvia penkistä, kun kukat ovat kasvaneet... on varmasti kaunis..:)

Leppoisaa viikonloppua!

Marie Elisabeth's rum kirjoitti...

Kivoja suunnitelmia ja touhuja. Voi kumpa olisikin noin iso piha häärättävänä :) Mielenkiinnolla jään odottelemaan lisää kuvia.
Nyt aurinko auttaa ja pihalla on kiva touhuta. Tänään lämmitti niin että tarkeni lounaan nauttia ulkosalla :)
Mukavaa viikonlopun jatkoa sinne!

Maija kirjoitti...

Minua vaan epäilyttää nuo muutaman itse esikasvattamani taimet(punakosmoskukat ja rohtosalkoruusut),kun ovat niin kurjan näköisiä tuolla penkissä, että tuleeko niistä mitään. No mietin, että jos eivät onnistu, niin vielä kerkiää istuttaan vaikka jotain perennoja niiden tilalle...
Kohta sitä raparperipiirakkaa..

Riikka kirjoitti...

Oletpa ollut ahkera, sormet mullassa on kyllä niin rentouttavaa..
Voi että odotan jo kasvihuoneeni valmistumista, kun katselen kauniita kuviasi. Kyllä sopu sijaa antaa. ;)
Huomasin muuten profiilistasi, että samoilla leveyksillä puuhastellaan..?! ;)
Iloista viikkoa!

Maija kirjoitti...

Vai puuhastellaan me Riikan kanssa "naapureina":), teillä on kyllä niin kaunis koti ja piha!

Kyllä nyt kävi niin, että rohtosalkoruusut näivettyivät, punakosmoksien kanssa vielä toivoa on. No aina ei voi onnistua tsemppaan itseäni. Jotain tilalle olenkin jo katsellut.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...