"Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista ja perunoista, miten ne pyöristyisivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta, Niistä perhe saisi syötävää"
-Muumimamma, Muumipappa ja meri-

tiistai 17. toukokuuta 2011

Tuoksuja

Olen päässyt tuoksuttelemaan ihania kevään ja kesän tuoksuja. Eilen sateen jälkeen tuoksui juuri sellaiselle ihanalle raikkaalle satteen jälkeiselle tuoksulle ja osuipa vasta leikatun ruohonkin tuoksu nenääni...


Myös yksi ehdottomasti lempikukistani; tuomi, on alkanut täällä meillä päin kukkia. Meidän kotimme lähistöllä on useita tuomia, on ihanaa, kun tuuli tuo tuomen tuoksua.
Haen aina kukkivia tuomen oksia kimpun, isompi kimppu pitää jättää portaille. Tuoksuvat niin voimakkaasti, että viisi lyhyttä oksaa riittää vallan mainiosti tuomaan riittävästi tuoksua sisälle.
Pullokori sopikin keittiön ikkunalaudalle ja yhden pullon paikalle laitoin purkkiin tuomen oksia.


 Oluhuoneeseen tuomen oksia laitoin tekemäni paperirasiaan, sisällä on pienessä purkissa vettä. Tätä vartenhan tämän teinkin; saa naulakkoonkin ripustaa kukkia.



Meille tuli viime viikolla viisi kuutiota multaa. Pääsin kukkapenkin täyttöön, oli ihana täytellä, kun ei tarvinut pihistellä. Kasvit uuteen penkkiin istutin ja kylvin sunnuntaina. Nyt koko penkki on harsokatteen alla. Laitoin sen, kun oli näitä sateita luvassa, että ei rankempi sade ihan pääse runtelemaan hennoimpia taimia ja kylvöksiä. Näyttelen istutusta sitten, kun poistan harson.


Sadepäivinä on hyvä tuunailla puutarhan pikku somistuksia; yhden puusangon maalasin(mikä väri?), puisen työkalulaatikon viimeistelin(mitä siihen tulee?), ruosteisen piikkilangan toin sisälle(mitä siitä syntyy?) ja pienen kuormalavankin pesin ja laitoin kuivumaan(mikäs sen kohtalo on?)....Näistä kaikista lisää myöhemmin.


Tämän viikon ne hetket jolloin ulkona voi olla ajattelin omistaa puitten halkomiselle ja ensi viikolla sitten iskeydyn kiinni suureen suunnitelmaan nro.2; yrttimaan tekoon...

Mukavaa viikon jatkoa! :)




10 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Arvaappa, miten harmittaa, kun näin kirppiskierroksella tuollaisen pullotelineen ja jossain ihan ihmeellisessä mielehäiriössä, en sitä ottanut. Viime sunnuntaina menin sitä sitten hakemaan ja eihän se enää tietenkään siellä ollut... kyllä harmittaa...##

Ihanat tuomenoksat!

Voikukkapelto kirjoitti...

Ihana tuomi on minunkin lempparini! Meillä ei omassa tuomessa vielä kuki, on sen verran varjoisaa pöpelikköä, mutta muualla olen niitä jo nähnyt ja ajatellut viikonlopuksi hakevani. Tosi kivasti olit ripotellut oksia erilaisiin paikkoihin. Kaunista! :)

Liisa kirjoitti...

Joko tosiaan tuomi kukkii siellä päin? Siinä on niin huumaava tuoksu.

Ahkerana ole, mie en saa mittää aikaseksi.

taburetti kirjoitti...

Sinullahan riittääkin touhua siellä...:))
Minä koetan keskittyä tulevien valmistujaisten valmisteluun.
Mukavaa tiistaita!
Jaana

Sanni kirjoitti...

Hei, tulin vastavierailulle. Blogisi on minulle uusi, mutta kovin mieluinen tuttavuus. Uusien blogien löytäminen on aina kivaa! Meilläkin tuomi kukkii, tosin omalla tontillani taitaa olla vain yksi pieni tuomi jossakin tuolla metsän rajalla.

Lovviisa kirjoitti...

Minunkin lemppari...täälläkin jo nupullaan :)

Maija kirjoitti...

Sanni: kiva,kun tulit käymään :)

Irmastiina: pullokori on Mouse in Housen tuote, löytyy nettikaupasta, hintaan 19e. Jospa se sieltä kirpparilla ohi menneen tilalle...

Tuomen kukkia hakiessani huomasin myös, että kieloissakin näkyi jo nuppuja, että niitä sitten suraavaksi, lemppari myös.
Myös olen katsellut pihoissa ja puistoissa kukkivia purppuratuomia, kaunis sekin, enpä ole vaan pistänyt merkille sen tuoksua, täytyypä käydä nuuhkaisemassa,kun kulkee suraavan kerran ohi.

Sanna-Riikka kirjoitti...

Täällä meillä ei vielä tuomet kuki, ollaan noin 2 vk viime keväästä myöhässä ja on muuten aivan hurjan kylmä sää - mää haluun kesän takaisin ja heti:)...

Kylläpäs teillä on touhua siellä kerrakseen ja multaa:)

Karoliina kirjoitti...

Kauniita tuomen kukkia! Täällä saa odotella vielä pitkään. Nyt alkaa vasta narsissit kukkia. Kukkapenkistä odottelen kuvia :) Me muutettiin taloon jossa TOSI vanhat kukkapenkit kasvaa vahvaa heinää ja seassa ihania vanhoja kukkia.. ajattelin tehdä yhden ison penkin ja sinne pikku hiljaa siirrellä kukkia.. alottamisen vaikeus ja mitä laitat reunaks yms yms :)
Mukavaa viikkoa!

Hannele kirjoitti...

Täällä ei vielä kuki tuomi, mutta eiköhän pian saada kukkia meidänkin maljakkoihin :)
Ihanaa viikonloppua!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...