"Äiti oli tyyni ja onnellinen. Hän unelmoi porkkanoista ja perunoista, miten ne pyöristyisivät ja kasvoivat lämmössä. Hän näki vihreiden lehtien puhkeavan, niistä tuli meheviä ja voimakkaita, hän näki varsien huojuvan tuulessa sinistä merta vasten raskaina tomaattien, herneiden ja papujen painosta, Niistä perhe saisi syötävää"
-Muumimamma, Muumipappa ja meri-

torstai 25. elokuuta 2011

Syksy hiipii sisustukseen

tai saattoi se tulla juoksu jalkaakin, pari päivää ainakin on mennyt ompeluissa, tekstiilien vaihdossa ja muussa järkkäilyssä. Olen ollut aina aika vahvasti vuodenaika sisustaja, eli minun on saatava vuodenaikojen muuttuessa uutta ilmettä kotiin, erityisesti syksyisin ja keväisin.
Katsellaan nyt miltä olkkarissa nyt näyttää, kun järjestelin kaikki pikku tavarat uuteen kuosiin.


Kaapin päällä on nyt reilusti hopean sävyjä ja kynttilöitä 

Vanhalla nuottipaperilla verhottu kynttilä ja taustalla näkyy laspurkissa kesäisiä tuliaisia; simpukankuoria.
   

Ikkunan edessä tumman lipaston päälle tein asetelman vanhoista kirjoista ja muusta pienestä tavarasta, olen jo pitkään halunnut tehdä tälläisen kirja nipun.
Lipaston päältä löytyy myös kynttilä asetelma, jossa on se liimailtu jalallinen lautanenkin, jonka esittelin edellisessä postauksessa.



Puolipyöreältä pöydältä löytyy tekemäni kanervakranssi jalalliselta lasilautaselta, keskellä kynttiläkippo ja tekemäni rautalanka kruunu. Tarjottimella kaikkea pientä esillä, kuvun alla esikoisen kipsikäsi, jonka sain äitienpäivänä.

Pöydän yllä riippuu uusin mökkilyhty...

Illan hämärtyessä syttyy valot ja kynttilät...
Hei muuten, tuolla roikkuu mun kasvattamaa laventelia :)


Kuvan ottamista varten laitoin kaikkiin kynttilöihin tulet, mutta paloturvallisuuden takia en polta lähinnä, kuin tarjottimella olevissa kipoissa tuikkuja, mutta kynttilänjalka ilman kynttilää on vähän hölmö, niin näön vuoksi kaikissa kynttilä on.


huhuu näytän kurpitsalyhdyltä :)

Jätetään syksyisten tekstiilien syynäys seuraavaan postaukseen, niin ei tule tästä liian pitkä ja riittää mulla blogattavaa :D
Kanervakransseja tein muuten varastoon, että niitä tulee pihallekkin esille syysasetelmiin.


Keskiviikko iltana säätiedotuksen lukija nelosella sanoi, että maanantaina alkaa syksy, nautitaan kesän viimeisestä viikonlopusta ja alkavasta syksystä.

9 kommenttia:

Miia kirjoitti...

Näyttääpäs tunnelmalliselta. Ihana olisi käyttää päivä tai pari ihan vain tuollaiseen paikkojen päivittämiseen. :)

Jaana kirjoitti...

kaunista ja tunnelmallista!

Irmastiina kirjoitti...

Voi miten kaunista ja tunnelmallista!

Nautitaan näistä viimeisitä lämpimistä päivistä...☺

JaanaElina kirjoitti...

Ihanaa kaikkea olet laittanut.Kynttilät luo kyllä tunnelmaa.

Upea tuo kanervakranssi.

Oikein mukavaa viikonloppua.

Minz kirjoitti...

Kaunista ja niin tunnelmallista! Minäkin pidän vaihtelusta ja mikäs se on parempi syy vähän koriste-esineiden vaihtoon kuin syksyn alkaminen? Sitten kohta on joulu. Aika kun menee NIIN nopsaan. Vaikka meillä nyt varsinainen sisustelu nyt uupuukin vielä, kun remppa on kesken, mutta onneksi noita erilaisia kynttiläkoristeita varsinkin on vuosien mittaan siunaantunut niin monta, että valinnanvaraa on. =D

Karoliina kirjoitti...

Minäkin pidän hopeanväristä.. oikein tunnelmallisia asetelmia! Minunkin eteisen pöydältä löytyy samanlainen asetelma vanhoista kirjoista ja kuusenkynttilänjalasta :)
Mukavaa syksyn alkua!

Lovviisa kirjoitti...

Siellä ahkeroitu...Mihinhän meilläkin ahtais lissää kynttilöitä :)

Nina kirjoitti...

Ihanat tunnelmat <3 ja ihanaa kun tulee syksy ja sitten onkin pian joulun aika =)

Sanna-Mari kirjoitti...

Ihanaa tunnelmaa ja kauniita asetelmia! Liimailuvati on tosi hieno.
Mukavaa syksyn alkua :)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...