Kesäksi iloa kesäkukista,
perennoista vuodesta toiseen.
(hirrveesti kuvia)
![]() ![]() |
Mini petunioita, poutapilveä ja maahumalaa pajukoriamppeleissa portailla.
Puuvadissa tuoksuu heliotrooppi, verbana ja sitruunatimjami.
Tikashyllyllä on edelleen niukasti(ei yhtään) kukkaa pelakuissa, kesähuoneen ikkunalle ostin kukkivat pelakuut.
Ruukuissa löytyy jaloleinikkiä ja tuoksuherneitä, niihinkin kukkia odottellaan.
Kesä aikaan romuromanttissuus lisääntyy, niinpä pihan liittymässä on maitonkan päällä sangossa tulossa samettikukkia.
Istumapaikalla terijoensalavan alla puussa roikkuu kynttelikkö romuineen.
Rustiikkinen ruukutuspöytäni.
Tuoli huikkui kasvillisuuteen ja kohta keltaisiin, punaisiin ja valkoisiin kukkiin.
Kärhö kiipeilee leikkimökin seinällä.
Terassin takana kellarin katolle istutin neljä ruusua ja joitain kesäkukkia.
Viime kesänä aloittettu perennapenkki sai uusia kasveja ja syksyllä taas lisää. Portille istutin valkoisen alppikärhön ja penkkiin punahatun vihreää lajiketta, jättipomulehtiä, nukkapähkämöä...
Kyllä siinä aikaa menee, että tämä umpeen saadaan. Syksyllä aion vaihdella vielä joidenkin kasvien paikkoja, kun en meinaa tästä mieleistä saada.
Ja koristeheiniä niitä on ainakin siihen saatava.
Siperiankurjenmiekka kukkii perinteisesti juuri juhannuksena.
Geranium himalayense Plenum aloitta kurjenpolvien kukkinan ensimmäisenä.
Viime kesänä istutettu ´Shirley Temple´ pionissa on muhkea nuppu ja odotan, josko se myös jaksaisi aueta.
Akileijat ovat myös ihastuttuvavia.
Tarkoitus olisi, että perennapenkki kasvaisi ihan umpeen, että avointa multaa ei juurikaan näy. Niinpä olen kylvänyt maanpeittokasviksi kangasajuruohoa ja jotain muutakin sinne jo suikertelee, ainakin suikeroalpia.
Villiviinikin suikertelee katoksen rungolla tai mitä siitä on jäljellä, pergola siihen olisi suunitteilla
vai pitäiskö ylipuhua mies vanhoista ikkunoista tehtyyn viherhuoneeseen...
Hyvää juhannusta teille






















3 kommenttia:
Kaunista, kaunista. Ja tuo violetti kurjenpolvi, vaude! Sellainen täytyy hankkia :)
Ihania kuvia, mukava katella!
Hyvää Juhannusta sinnekki :)
kauniita kukkia sinulla, kaikki hyvässä kasvussa. Olen muuten myös miettinyt pelargoniakokoelmaa johonkin tikassysteemiin, sulla on ne just tosi nätisti!
Lähetä kommentti